Valmentajat ei pelaa

Heippa! Koska edellinen postaus oli ehkä hieman synkähkö, on aika vaihtaa aihe täysin toiseen äärilaitaan. Klassisen sanonnan "Valmentajat ei pelaa" mukaan päätimmekin jakaa teille lukijoille parhaat parisuhdevinkkimme. Emme ole kuitenkaan alan eksperttejä, toisin sanoen kumpikaan meistä ei sattuneista syistä omista parisuhdetta, mutta me molemmat tuumimme, että olemme kokeneet jonkin verran rakkaudessa epäonnistumisia ja myös muutamia onnistumisia, jotka ovat vieneet meitä elämässä eteenpäin. Tai taaksepäin. Eli katseet tänne päin, nyt alkaa armoton tykitys. 


*No en mä nyt tiedä, oonko mä mitään niistä rakkausjutuista oppinut.*

1. Yhdessä vietetty aika pitäisi olla suoraan verrannollinen toiselle annettuun tilaan. 
-Välttäkää liiallista symbioosia, jotta teidän ei tarvitse aloittaa tällaisen roskan kirjoittamista. Tämä tilan antaminen toiselle on tärkeää myös siksi, ettei kaverinne tai serkkunne ala kutsumaan teitä pilalle menneiksi "p-suhdeihmisiksi". Ei vaan oikeasti, tilan antaminen toiselle on yksi parisuhteen tärkeimmistä kulmakivistä. Meistä molemmat on kokenut joko tilan antamisen haastavuuden tai päinvastoin sen saamisen edellisissä suhteissa vaikeaksi, ja siksi istummekin nyt kahdestaan tässä Julian helvetin pienessä ja pimeässä yksiössä.

*Mä ainaki pakkaisin Iittalan astiastoni ja muuttaisin Norjan vuoristoon jos alkaisi liikaa ahdistamaan.*


2. Suomalaisen miehen tai vihaisen naisen pahin painajainen: kommunikaatio.
-Kommunikaation ei toki tarvitse olla yhtä edistyneellä tasolla kuin meidän kahden välisen telepatian, mutta suu on saatava auki muuallakin kuin makuuhuoneen puolella (hehe, naurahdettiin tälle). Suomalaiselle miehelle ohjeeksi: Kurkunpää on evoluution saatossa laskeutunut sellaiselle tasolle, joka mahdollistaa äänteiden sanoiksi muodostamisen. Eli örinän sijasta satunnaisten lauseidenkin ilmoille heittäminen on suotavaa. Vihaiselle naiselle: Kun äänenkorkeus nousee vaarallisen korkealle, on ikkunoiden särkymisen lisäksi erittäin suuri riski sille, että myös parisuhteesi alkaa säröilemään. Hengitä siis syvään, laske kymmeneen ja ajattele vaikka sitten sitä naapurirapun hottista. Kun sykkeesi on viimein tasaantunut, palauta muistiisi ala-asteella opittu "hampurilaispalaute". Ensin kehut miestäsi siitä, kuinka hän oli muistanut laskea vessanpöntön kannen alas. Seuraavaksi moitit lattialla jo toista päivää lojuvia likaisia kalsareita, ja lopuksi yrität vielä keksiä jotakin posiitiivista palautetta, vaikka se olisikin ihan helvetin vaikeaa. 

3. Mustasukkaisuus ja toiseen luottaminen.
-Ole kumppanillesi ihminen, johon luottamuksen rakentaminen on helppoa. Vältä virheiden tekemistä loppuun saakka, mutta koska ihminen on erehtyväinen, pienenkin kompuroinnin sattuessa kerro kumppanillesi tapahtuneesta suoraan. Pahinta on kuulla tapahtuneesta jälkikäteen tai esimerkiksi tutun siskon kaiman veljeltä. Älä kuitenkaan odota toisen tekevän virheitä, sillä siinä sabotoit sekä omat yöunesi että parisuhteesi. Pahimman pelkääminen etukäteen saa sinut käymään läpi mahdolliset negatiiviset tunteet kahteen kertaan mikäli kumppanisi päätyykin teidän yhteisen jenkkisänkynne sijasta sen naapurin hottiksen levitettävälle sohvalle. 

*Hei älä yhtään nyt mustamaalaa mun levitettävää sohvaa.*

Yritä siis elää nauttien siitä faktasta, että juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin. Jos jotain kuitenkin sattuu, niin tällä tavoin käyt sen kaiken paskan läpi vain yhden kerran. 

4. Makuuhuoneen puolella saa ja pitääkin olla hauskaa, turvallista ja välillä naapureiden hermojakin kiristävää –"jotta elämä olisi nautinnollisempaa". (Kyseessä ei ole maksettu mainos. Valitettavasti.)

*Tarviiko tätä edes enempää selitellä?*

5. Ne kuuluisat pienet teot.
-Arki tulee vastaan varmasti jokaisessa suhteessa, halusipa sitä tai ei. Siksi on tärkeää huomioida toista silloin tällöin esimerkiksi kehuilla tai vaikkapa tiskien tiskaamisella. Nehän on melkein sama asia.

*Otan mielummin tiskatut tiskit kuin ne kehut.*

Varmasti koet välillä itsekin epävarmuutta omista ominaisuuksistasi, joten taitavat salapoliisit voivat päätellä tästä, että niin kokee myös kumppanisi. Pienillä teoilla muistutat kumppaniasi siitä, että hän on riittävä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. On myös hyvä tiedostaa itse oma arvonsa, jotta osaa tilanteen sitä vaatiessa lähteä ryminällä ulos ja paiskata ulko-oven mennessään kiinni. (Ja näitä ovia ei sitten kannata jälkikäteen mennä availemaan. Koettu on.) 

*No nyt on kyllä niin hyviä neuvoja, että oikein ihmetyttää, miksei me olla kumpikaan parisuhteessa. Ai niin, mehän ollaan niitä koutseja.*



Ei niitä parisuhteita puussa näköjään kasva. Onneksi serkkuja kasvaa.

-Yhteydenottoja odotellessa, Vilma & Julia















    

Kommentit

Suositut tekstit