Maailmanluokan morkkis
Sunnuntaiaamu. Päässä jyskyttää, kurkkua kuivaa ja auki unohtuneiden verhojen välistä paistava aurinko sattuu silmiin. Yläkerran naapurin bändi aloittaa jälleen kerran aamuharjoituksensa täsmälleen hiljaisuuden loputtua. Mieleeni palaa vähitellen kuvia viime yön tapahtumista. Kännykkääni en uskalla edes avata. Vedän peiton pääni yli ja toivon voivani piiloutua sen alle loppuelämäkseni. Voi vittu.
Maailmanluokan morkkis, kuulostaako tutulta? Minulle ainakin. En pysty edes yhden käden sormilla laskemaan niitä kertoja, kun olen googlettanut keinoja morkkiksesta selviytymiseen. Ei taida yhden käden sormet riittää edes niihin kertoihin, kun olen saman olotilan ajamana googlettanut voiko morkkikseen kuolla. Nähtävästi ei voi. Jostain tuntemattomasta syystä olen huomannut morkkisten pahenevan iän myötä. Nuorempana saatoin sekoilla ihan huolella ja aamulla lähinnä nauratti, vaikka olisikin ehkä ollut aihetta tuntea suuren suurta morkkista edellisestä yöstä. Nykyään tilanne on kääntynyt aivan päälaelleen, sillä poden morkkista lähes poikkeuksetta jokaisen alkoholin täyteisen illan jälkeen. Kyse ei kumminkaan ole siitä, että sekoilisin nykyisin vielä pahemmin (onneksi), vaan siitä, että tähänkin päähän on kai onnistuttu upottamaan jotain vastuuntunnon rippeitä tässä vuosien varrella. Musta melkein tuntuu, että nuorempana sekoilu oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, joten mitä rajummin sitä tuli illan aikana riehuttua, niin sitä siistimpää siitä oli kavereille aamulla kertoa. Typerää, tiedän. Tiedän kumminkin myös teidän tietävän, mistä puhun.
Nykyään mun morkkistelun aiheet liittyvät harvemmin mihinkään riehumiseen, joten jotain kehitystä on havaittavissa. Riehumisen sijaan mun häpeälistalta löytyy tilanteita, joita onnistun käymään päässäni läpi niin monesti, että lopulta lievän yliajattelun seurauksena ne muuttuvat tavallisista sosiaalisista tilanteista joiksikin yhden henkilön pelleshow´ksi. Ylianalysoin omaa käytöstäni ja puheitani niin kauan kunnes olen onnistunut vakuuttamaan itselleni, että jokainen paikalla ollut henkilö pitää minua nyt täysin sekopäänä, eikä enää ikinä uskaltaudu näyttäytyä seurassani ilman kahden kilometrin turvaväliä ja neonvalokylttejä, joissa lukee "En tunne tuota naista." nuolien kera. Pelkään olleeni liian räiskyvä persoona, vaikka todellisuudessa sitähän minä olenkin. Ilman alkoholia minut kyllä kuullaan ja nähdään, mutta alkoholin kera nämä ominaisuudet pomppaavat potenssiin kymmenen. Olisin siis vähemmän oma itseni, mikäli yrittäisin rauhoittaa ja pienentää olemustani vain muiden mielien järkkymisen takia. Kaiken tämänkään tiedostaminen ei kumminkaan rauhoita mieltäni morkkiksen ilmestyessä paikalle. Mikään ei rauhoita, mutta teidän (ja itseni) onneksi olen tehnyt paljon kokemusperäistä tutkimusta keinoista, jotka auttavat tai vähintäänkin tuovat lohtua maailmanluokan morkkikseen.
Aloitetaan tämä pyhiinvaellusmatkamme tällä kertaa ihan täysin puhtaasta kemiasta. Nautin tästä kohdasta, sillä sisäinen nörttini pääsee vihdoin näyttäytymään myös täällä blogin puolella! Eli siis, pienen kertauksen vuoksi kerrottakoon, että juomiskelpoinen alkoholi kulkee myös nimellä etanoli. Etanoli on siitä huono kaveri, että hermomyrkkynä toimimisen lisäksi se myös lisää tryptofaanipyrrolaasin tuotantoa. Tämä pitkää ja vaikeaa nimeä kantava entsyymi pilkkoo kropassamme tryptofaaniaminohappoa. Tryptofaaniaminohappo taas puolestaan on kiva kaveri, sillä se lisää aivoissamme mielialaa kohottavan serotoniinin tuotantoa. Näin ollen alkoholin nauttiminen johtaa siis usein tryptofaanivajeeseen, mikä näkyy serotoniinipitoisuuksien laskuna ja selittää morkkiksen kemiallisen puolen. Ei siis ihmekään, että olo on hieman apea seuraavana päivänä. Tämä on hyvä muistaa siksi, että ei vaivu liiallisiin itsesyytöksiin. Oikeasti osa surkeasta olotilastasi ei ole minkään muun aiheuttamaa, kuin alkoholin kurkusta kumoamisen! Ei siis hätää, et mokannut niin pahasti kuin annat itsesi ymmärtää.
Tarkastellaanpa seuraavaksi edellistä iltaa hieman erilaisen linssin läpi. Koitapa listata mielessäsi kaikki muiden tekemät virheet. Ihan kaikki, aivan jokainen. Vaikeaa, eikö? Hassua silti, miten muistamme itse kaikki omat pienimmätkin virheemme. Muistamme sen pienen kompuroinnin rappukäytävässä, pöydälle kaatuneen juoman, huonon heiton keskusteluun ja liian kovaäänisen naurumme. Muistamme narikkalappumme hetkellisen katoamisen, nolot tanssiliikkeemme ja huonon olon seurauksena tapahtuneen vessareissun. Muistamme takeltelevan mäkkäritilauksemme ja taksissa lähetetyt känniviestit. Muistamme tämän kaiken, mutta emme tajua tarkastella asiaa hieman kauempaa. Pientä kompurointia ei huomannut kukaan, koska jokainen oli liian keskittynyt omiin askeliinsa ja pystyssä pysymiseen. Pöydälle kaatunut juoma ei aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa, kuin yhden tahran lisää muiden joukkoon, ja huono heitto meni todellisuudessa kaikilla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Liian kovaääninen naurukin sekoittui pauhaavaan musiikkiin ja... Haluatteko, että jatkan vielä, vai pääsittekö jo kiinni tähän pointtiin, jota yritän päähänne takoa? Kukaan ei muista, välitä tai edes tiedä mistä tilanteista puhut morkkista selittäessäsi.
Kuvitellaan seuraavaksi tilanne, jossa olet oikeasti mokannut pahemmin. Omalla kohdallani tällainen tilanne tapahtui viimeksi viime keväänä. Onnistuin säikäyttämään itseni lisäksi myös lähipiirini ajattelemattomalla käytökselläni, ja tästä johtuen kärsin maailmanluokan morkkiksesta seuraavat kaksi viikkoa. Myönnettäköön, että tällaisissa tapauksissa koen morkkiksen jopa ansaituksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että siitä tulisi kärsiä loppuelämä tai edes kahta viikkoa, mutta se toimii kuitenkin hyvänä muistutuksena sille, että nyt tuli mokattua. Mutta kukapa meistä ei olisi koskaan mokannut? Lasketaan todennäköisyyslaskennan avulla kaikki ne kerrat, kun olen pitänyt hauskaa, ja tarkastellaan sitten onnistuneiden iltojen ja mokattujen iltojen suhdetta. Mokattuja on paljon vähemmän, joten tilastojen perusteella voisin todeta, että en olekaan se maailman tyhmin ja vastuuntunnottomin ihminen maan päällä, vaan todellisuudessa vain pieni ihminen, joka mokaa joskus. Virheiden tekeminen kuuluu ihmisyyteen, se on inhimillistä. Tärkeintä on, että virheistä on otettu opikseen. Kuinka muuten me koskaan kasvaisimme ihmisinä, mikäli virheiden tekeminen olisi täysin kiellettyä? Morkkis kertoo sinulla olevan terve omatunto, jonka avulla voit kasvaa henkisesti ja oppia elämän rankempiakin opetuksia. Itse pyysin jokaiselta huolestuttamaltani henkilöltä anteeksi ja lupasin, ettei vastaavanlainen enää toistu. Jossain vaiheessa onnistuin antamaan myös itselleni anteeksi, vaikka alkuun se tuntuikin aivan mahdottomalta tehtävältä.
Käytännönläheisistä vinkeistä olen omalla kohdallani todennut kaikista toimivimmaksi kaikenlaisen tekemisen. Toisinaan puran pahaa oloani kämppäni raivosiivoamiseen. Siisti kämppä tuo kummaa mielenrauhaa ja uuden alun tuntua. Mikäli olotila on kuitenkin sen verran heikko, että pelkän imurin kaapista ulos saaminen tuottaa tuskanhikeä, niin turvaudun darrarutiinini varasuunnitelmaan. Jostain kierosta syystä morkkista lieventää myös tieto siitä, että joku toinen potee samanlaisia tunnontuskia parhaimmillaan. Ota siis puhelin käteen ja näppäile lempparidarrakaverisi numero. Voitte sitten yhdessä käydä läpi toistenne iltojen kulut ja todeta lopuksi molempien ylireagoineen jälleen pahemman kerran. Mikä sen ihanampaa, kuin päättää puhelu nauruun oman tyhmyytesi lisäksi myös toisen tyhmyydelle?
Tiivistelmä: jokainen mokaa joskus, ja se on ihan okei. Elämä jatkaa kummallisen kaunista kiertokulkuaan mokista huolimatta. Kun mietit ylireagoitkohan nyt, niin todennäköisesti ylireagoit. Tarpeen vaatiessa voit varmistaa asian (darra)kaveriltasi. Paha olo lähtee kyllä pois ajan kanssa, niin fyysinen kuin henkinenkin. Anna itsellesi anteeksi ja mahdollisuus oppia virheistä. Olet ansainnut mahdollisuudet kasvaa ihmisenä ihan yhtä paljon kuin kaikki muutkin. Ja vielä tätä kaipaaville: hali.
-Julia
Aloitetaan tämä pyhiinvaellusmatkamme tällä kertaa ihan täysin puhtaasta kemiasta. Nautin tästä kohdasta, sillä sisäinen nörttini pääsee vihdoin näyttäytymään myös täällä blogin puolella! Eli siis, pienen kertauksen vuoksi kerrottakoon, että juomiskelpoinen alkoholi kulkee myös nimellä etanoli. Etanoli on siitä huono kaveri, että hermomyrkkynä toimimisen lisäksi se myös lisää tryptofaanipyrrolaasin tuotantoa. Tämä pitkää ja vaikeaa nimeä kantava entsyymi pilkkoo kropassamme tryptofaaniaminohappoa. Tryptofaaniaminohappo taas puolestaan on kiva kaveri, sillä se lisää aivoissamme mielialaa kohottavan serotoniinin tuotantoa. Näin ollen alkoholin nauttiminen johtaa siis usein tryptofaanivajeeseen, mikä näkyy serotoniinipitoisuuksien laskuna ja selittää morkkiksen kemiallisen puolen. Ei siis ihmekään, että olo on hieman apea seuraavana päivänä. Tämä on hyvä muistaa siksi, että ei vaivu liiallisiin itsesyytöksiin. Oikeasti osa surkeasta olotilastasi ei ole minkään muun aiheuttamaa, kuin alkoholin kurkusta kumoamisen! Ei siis hätää, et mokannut niin pahasti kuin annat itsesi ymmärtää.
Tarkastellaanpa seuraavaksi edellistä iltaa hieman erilaisen linssin läpi. Koitapa listata mielessäsi kaikki muiden tekemät virheet. Ihan kaikki, aivan jokainen. Vaikeaa, eikö? Hassua silti, miten muistamme itse kaikki omat pienimmätkin virheemme. Muistamme sen pienen kompuroinnin rappukäytävässä, pöydälle kaatuneen juoman, huonon heiton keskusteluun ja liian kovaäänisen naurumme. Muistamme narikkalappumme hetkellisen katoamisen, nolot tanssiliikkeemme ja huonon olon seurauksena tapahtuneen vessareissun. Muistamme takeltelevan mäkkäritilauksemme ja taksissa lähetetyt känniviestit. Muistamme tämän kaiken, mutta emme tajua tarkastella asiaa hieman kauempaa. Pientä kompurointia ei huomannut kukaan, koska jokainen oli liian keskittynyt omiin askeliinsa ja pystyssä pysymiseen. Pöydälle kaatunut juoma ei aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa, kuin yhden tahran lisää muiden joukkoon, ja huono heitto meni todellisuudessa kaikilla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Liian kovaääninen naurukin sekoittui pauhaavaan musiikkiin ja... Haluatteko, että jatkan vielä, vai pääsittekö jo kiinni tähän pointtiin, jota yritän päähänne takoa? Kukaan ei muista, välitä tai edes tiedä mistä tilanteista puhut morkkista selittäessäsi.
Kuvitellaan seuraavaksi tilanne, jossa olet oikeasti mokannut pahemmin. Omalla kohdallani tällainen tilanne tapahtui viimeksi viime keväänä. Onnistuin säikäyttämään itseni lisäksi myös lähipiirini ajattelemattomalla käytökselläni, ja tästä johtuen kärsin maailmanluokan morkkiksesta seuraavat kaksi viikkoa. Myönnettäköön, että tällaisissa tapauksissa koen morkkiksen jopa ansaituksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että siitä tulisi kärsiä loppuelämä tai edes kahta viikkoa, mutta se toimii kuitenkin hyvänä muistutuksena sille, että nyt tuli mokattua. Mutta kukapa meistä ei olisi koskaan mokannut? Lasketaan todennäköisyyslaskennan avulla kaikki ne kerrat, kun olen pitänyt hauskaa, ja tarkastellaan sitten onnistuneiden iltojen ja mokattujen iltojen suhdetta. Mokattuja on paljon vähemmän, joten tilastojen perusteella voisin todeta, että en olekaan se maailman tyhmin ja vastuuntunnottomin ihminen maan päällä, vaan todellisuudessa vain pieni ihminen, joka mokaa joskus. Virheiden tekeminen kuuluu ihmisyyteen, se on inhimillistä. Tärkeintä on, että virheistä on otettu opikseen. Kuinka muuten me koskaan kasvaisimme ihmisinä, mikäli virheiden tekeminen olisi täysin kiellettyä? Morkkis kertoo sinulla olevan terve omatunto, jonka avulla voit kasvaa henkisesti ja oppia elämän rankempiakin opetuksia. Itse pyysin jokaiselta huolestuttamaltani henkilöltä anteeksi ja lupasin, ettei vastaavanlainen enää toistu. Jossain vaiheessa onnistuin antamaan myös itselleni anteeksi, vaikka alkuun se tuntuikin aivan mahdottomalta tehtävältä.
Käytännönläheisistä vinkeistä olen omalla kohdallani todennut kaikista toimivimmaksi kaikenlaisen tekemisen. Toisinaan puran pahaa oloani kämppäni raivosiivoamiseen. Siisti kämppä tuo kummaa mielenrauhaa ja uuden alun tuntua. Mikäli olotila on kuitenkin sen verran heikko, että pelkän imurin kaapista ulos saaminen tuottaa tuskanhikeä, niin turvaudun darrarutiinini varasuunnitelmaan. Jostain kierosta syystä morkkista lieventää myös tieto siitä, että joku toinen potee samanlaisia tunnontuskia parhaimmillaan. Ota siis puhelin käteen ja näppäile lempparidarrakaverisi numero. Voitte sitten yhdessä käydä läpi toistenne iltojen kulut ja todeta lopuksi molempien ylireagoineen jälleen pahemman kerran. Mikä sen ihanampaa, kuin päättää puhelu nauruun oman tyhmyytesi lisäksi myös toisen tyhmyydelle?
Tiivistelmä: jokainen mokaa joskus, ja se on ihan okei. Elämä jatkaa kummallisen kaunista kiertokulkuaan mokista huolimatta. Kun mietit ylireagoitkohan nyt, niin todennäköisesti ylireagoit. Tarpeen vaatiessa voit varmistaa asian (darra)kaveriltasi. Paha olo lähtee kyllä pois ajan kanssa, niin fyysinen kuin henkinenkin. Anna itsellesi anteeksi ja mahdollisuus oppia virheistä. Olet ansainnut mahdollisuudet kasvaa ihmisenä ihan yhtä paljon kuin kaikki muutkin. Ja vielä tätä kaipaaville: hali.
-Julia
Kommentit
Lähetä kommentti