Mikä Suomen deittailukulttuurissa on pielessä?

Huh, tuntuu olevan ikuisuus siitä, kun oon itse viimeksi aloittanut postauksen kirjoittamista. Ei kuitenkaan anneta tämän (toistaiseksi) tyhjän valkoisen pohjan pelottaa liikaa, vaan mennään suoraan asiaan: Suomen deittailukulttuuri. Saan usein omien postauksieni aiheet niin sanotusti ihan oikeasta elämästä, eikä tämäkään aihe ole mikään poikkeus. Totta puhuen Suomen deittailukulttuuri on ollut jo monta vuotta aihe, josta oon puhunut enemmän ja vähemmän intohimolla. Postaukseksi asti se ei kuitenkaan ennen tätä ole koskaan ehtinyt, sillä tuntuu, etten ole löytänyt sanoille sitä oikeaa järjestystä. Toissailtana käyty keskustelu muutti kuitenkin tämän. 

Osa yksi: Tinder itsetunnon mittarina

"Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka pelaa Tinderiä vaan numeropelinä. Mitä järkeä on mätsätä ihmisten kanssa, jos ei aio lähteä treffeille tai edes vastata viesteihin?"

Mikrosyitä tähän ongelmaan löytyy monia: ihmiset ovat kiireisiä, asioita unohtuu, saattaa tavata välissä jonkun toisen, kyseessä on vahinkomätsi ja niin edelleen. Entä se todennäköisempi syy sitten? Itsetunto-ongelmat. Yllätyksenä saattaa tulla se, että nämä eivät kosketa vain oletettua naissukupuolta, vaan ihan kaikkia sukupuoleen katsomatta. 

"Mitä ne mätsit siellä auttavat asiaa?"

Voi paljonkin. Kuvitellaan tilanne... tai okei, ei edes kuvitella. Tarkastellaan tilannetta, jossa allekirjoittaneelle on sattunut huono itsetuntopäivä ja peilistä näkyy vain vikoja. Näkyy ylimääräistä rasvaa väärissä paikoissa, selluliittia ja kohennusta kaipaava naama. Tällöin on surullisen helppoa avata Tinder ja lähteä etsimään irtopisteitä itsetuntoa varten. Järjestys on suunnilleen tällainen: hyvännäköinen mies, mitähän se ajattelee mun kuvista, oho mätsi, hetken hyväolo. Kokemuksesta voin kertoa, että siihen hetken hyvään oloon on helppoa jäädä koukkuun ja sitä haluaa lisää, vaikka mitään muuta ei mätsiltä haluakaan. Rehellisesti sanottuna omasta mielestäni reilumpaa olisi tällaisessa tilanteessa poistaa mätsi heti tavoitellun tunteen saavutettuaan, mutta valitettavasti myös se mätsien määrä saattaa huonona päivänä nousta yllättävän tärkeäksi tekijäksi omaa arvoaan määritellessä. Valmiiksi epävarman olon täyttämänä ei tietenkään ole rohkeutta kertoa sille toiselle, että hän vain sattui tulemaan vastaan huonona päivänä. Viestit jäävät vastaamatta ja lisäävät viestin lähettäneen tunnetta siitä, että turha tässä on kai edes yrittää. Pikkuhiljaa tämän tunteen levitessä deittisovellusten keskustelun aloitukset taantuvat tasolle: "Moi mitäs sä". Sitten vielä ihmetellään, että miksi kukaan ei jaksa yrittää. Niinpä. 

Osa kaksi: Treffit eivät olekaan iso asia(?)!

Joskus päästään kuitenkin jopa siihen vaiheeseen, että kaksi ihmistä päättävät oikeasti lähteä niille kuuluisille treffeille, deiteille, tärskyille... mitä näitä nyt on. Oletteko kuitenkaan koskaan kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka Suomen deittailukulttuuri eroaa muista maista? Teidän onneksenne minä olen. Suomessa treffeille annetaan aivan liian suurta painoarvoa. Siinä. Nyt se on sanottu. Otetaan tarkasteluun vaikka Amerikka, jossa treffeillä käydään tiheään tahtiin, jopa useita kertoja viikossa. Ja kaiken lisäksi vielä eri ihmisten kanssa. Hui, eikö siellä ajatella ollenkaan?!! Ei ajatella, ja se siinä vasta hienoa onkin. Amerikassa Tinder-keskustelut jäävät usein yllättävän lyhyiksi, sillä taustaolettamuksena on se, että mätsäys tarkoittaa aitoa kiinnostusta tutustua toiseen. Olettamuksena on myös se, että parhaiten tutustuminen tapahtuu oikeassa elämässä, eikä sovellukseen kirjoitettujen korulauseiden kautta. Näin asian kuuluisikin mielestäni mennä. Sovellusta tulisi käyttää ensimmäisen kontaktin luomiseen, mutta tutustumisen tapahtuu jossain aivan muualla. 

Ensimmäiset treffit eivät sido vielä mihinkään. Toisetkaan treffit eivät sido. Sitoutuminen tapahtuu tasan vasta siinä vaiheessa, kun kaksi ihmistä niin yhdessä päättää. Lukekaahan edelliset lauseet uudestaan. Tuntuu, että Suomessa joutuu valitettavan usein yleisen paheksunnan uhriksi siinä vaiheessa, jos oikeasti näkee vaivaa tutustuakseen potentiaalisiin ihmisiin. Mielestäni tutustumisen kohteena ei tarvitse olla edes potentiaalinen seurustelukumppani, kunhan lähtökohdat ovat selvät molemmille osapuolille. Varsinkin edellä mainitusta tilanteesta poikii usein kauniita oheissanoja, joilla kuvaillaan reilusti omaa elämäänsä elävää ihmistä. Löytyy huoria, horoja, playereita, fuckboyta ja vaikka mitä muita suomenkielen huipentumia. 

Miksi kahvilla käymisestä pitää tehdä kuukauden puheenaihe? Miksi siihen liittyy niin paljon odotuksia? Asiat on aina välillä hyvä laittaa oikeaan perspektiiviin. Ensimmäisillä treffeillä tutustutaan (yleensä) ennalta täysin tuntemattomaan ihmiseen. Ensimmäiset treffit eivät ole lupaus mistään. Ne eivät poissulje muita vaihtoehtoja tai avaa moottoritietä avioliittoon. Voi kun kaikki vain lähtisivät samalta viivalta täysin ennakkoluulottomasti näihin tilanteisiin, niin asetelma olisi jo alusta alkaen paljon enemmän lähellä totuutta. Tällöin myös treffeillä voisi käydä ilman ikävää ajatusta siitä, että on tekemässä vähintäänkin jotain, jolla pääsee suoraan sinne kuuluisan kuumaan paikkaan. 

Osa kolme: Synninpäästö 

"Pitääkö muista treffeistä kertoa sille toiselle?"

Ihannetilannehan olisi se, että perusoletuksena sinkku saa käydä juuri niin monilla treffeillä juuri niin monen eri ihmisen kanssa kuin vain haluaa, mutta valitettavasti ainakaan Suomessa ajatusmaailma ei ole vielä tämä. Tästä syystä olisi ehkä reilua mainita asiasta sille toiselle, mutta mitään velvollisuutta siihenkään ei ole. Sanoisin, että jokainen tehköön niin, kuin parhaaksi näkee. Puhtaalla omatunnolla liikkuminen on aina kannustettavaa ja tässä vaiheessa voinkin antaa synninpäästön ihan jokaiselle, joka on koskaan treffaillut useampaa eri ihmistä samaan aikaan.  

Sitoutuminen on aina sopimus, johon tarvitsee kaikkien osapuolten sanallisen allekirjoituksen. Se on sopimus, joka ei synny tyhjästä tai ole valtuutettu vain toisen mielessä syntyneen tarinan tuloksena. Ja kuten aina: kannustan teitä puhumaan. Avatkaa ihmiset niitä sanallisia arkkujanne, sillä sieltä voi löytää yllättäviäkin aarteita ja työkaluja elämään sekä varsinkin ihmissuhteisiin. 

Käykäähän siis treffeillä, nauttikaa puhtaasta omatunnosta ja muistakaa välissä rakastaa myös itseänne!

-Julia