Isä olen täällä maailman toisella puolen

... ja laulan pappadadudapappapaduudadappaa!

Okei okei, kyllähän me kaikki tiedetään, että Norja ei ole ihan maailman toisella puolen, mutta en voinut olla käyttämättä viittausta. Ai että missä mä oon? Niin, Norjassa. Tarkemmin sanottuna oon yhdessä Pohjois-Norjan kauneimmista kaupungeista, Tromssassa. Kyseessä ei ole mikään koronarajoitteiden purun myötä syntynyt extempore road trip, vaan vähän pysyvämpi valinta, sillä taisi käydä niin, että muutin tänne asumaan. Siis ihan oikeasti, vaikka en itse sitä ole vielä aivan ehtinyt sisäistää. 

Kaikki alkoi jo viime vuoden elokuun alkupuolella, jolloin karvas pettymys oli vielä vahvasti läsnä kuluneen kevään lääkishausta. En saanut unelmieni koulupaikkaa Oulun lääkiksestä kovasta työstä huolimatta. Lähdimme siis pienelle palauttavalle reissulle isäni kanssa asuntoautolla Norjaan. Tarvitsin muuta ajateltavaa ja maisemanvaihdosta, ja sitä kyllä sainkin. Heti rajan ylitettyämme maisemat muuttuivat niin näyttävästi, että emme osanneet kuin tuijottaa niitä suu auki. Ajoimme ensin Lofooteille ja sieltä mutkikkaita teitä ja tunneleita pitkin Tromssaan. Tromssassa muistan sanoneeni isälleni, että en pelkästään voisi kuvitella asuvani siellä, vaan että minulla voisi olla koti siellä. Vielä siinä vaiheessa minulla ei ollut aavistustakaan, että tasan vuotta myöhemmin istuisin kirjoittamassa ilta-auringon saattelemana teille tätä postausta juuri täältä. Näen meren ja vuoret ja kaiken tämän hektisen elämän keskellä tunnen kummaa rauhallisuutta. Juuri nyt, juuri tässä kaikki on hyvin. Hassua, kuinka kaikesta huolimatta elämä aina kuljettaa eteenpäin, vaikka ei aina siltä tuntuisi. 

Onko olotilani ollut yhtä zen muutosta saakka? Eheei, ei ollenkaan. Itse muutto oli jo sen verran suuri operaatio, että ihan pian en vapaaehtoisesti suostu moiseen sirkukseen. Tavaroiden löydettyä paikoilleen ja vanhempieni vuokrapakun valojen loitottua horisonttiin oli vielä se suurin osuus edessä, eli kodiksi asettuminen. Tunneskaalani on näiden kuluneiden muutaman viikon aikana ollut erittäin laaja, ja olotilani on vaihdellut yhdestä ääripäästä toiseen. On pelottanut, naurattanut, nolottanut, hymyilyttänyt ja itkettänyt. Oon ollut innoissani ja valmiina valloittamaan maailmaa, mutta sen vastapainoksi oon myös ollut hermoromahduksen partaalla ja valmiina vajoamaan maan sisään. Oon elänyt isolla E:llä ja saavuttanut unelmia isolla U:lla. 

Tunnemyrsky alkoi jo oikeastaan ennen tänne saapumista. Kaksi viikkoa ennen tuloksia stressasin ja jännitin itseni melkein hengiltä. Kun tulokset sitten vihdoinkin tulivat, niin epäuskoinen onnellisuus sekottui myös suruun, sillä tiesin joutuvamme miettimään parisuhteemme tulevaisuuden uusiksi. Minullahan ei siis koskaan ollut suunnitelmissa Suomesta lähtiessäni jättää sinne mitään vähääkään poikaystävältä muistuttavaa tapausta, mutta niin siinä sitten kävi, että törmäsin reilu puoli vuotta ennen muuttoa mahtavaan ihmiseen, joka kolahti odotettua pahemmin. Tutustuttiin, ihastuttiin ja rakastuttiin -kyllä te tiedätte miten se menee. Tulosten jälkeen luulimme tekevämme oikeita ratkaisuja laittamalla pisteen kaikelle, mutta monien tuntien keskusteluiden jälkeen päädyimme lopulta jatkamaan yhdessä. Välimatkamme kasvoi 1091 kilometriin, mutta haluan uskoa, että välimatkan lisäksi myös me kasvoimme ihmisinä. 

Vaikeat hyvästit eivät tietenkään loppuneet siihen. Mulla on edelleen etuoikeutettu olo siitä, kuinka vaikeista hyvästeistä olikin kyse, sillä vuosien varrella mulle on kertynyt Suomeen maailman parhaimmat ihmiset mun ympärille. En epäile hetkeäkään sitä, ettenkö tutustuisi myös täällä päin maailmaa aivan yhtä ihaniin ihmisiin, mutta mikään tai kukaan ei tule koskaan viemään mun Suomi-ihmisille varattua paikkaa. Vaikeista hyvästeistä huolimatta päätös lähteä oli helppo. Enemmänkin kuin helppo. Tänne lähteminen tuntui vastaavan kysymykseen, jolle yritin etsiä vastausta vuosia. Niin ällökliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kaikella on tarkoitus. 

Koska en halua lopettaa tätä postausta edellisen kaltaiseen ärsyttävän siirappiseen lauseeseen, niin kerron vielä tähän loppuun tärkeimmät havaintoni Norjasta kuluneilta kolmelta viikolta:

1. Norjassa kaikki ovat sukupuoleen katsomatta käsittämättömän hyvännäköisiä ihmisyksilöitä, ja mikä pahinta: he eivät edes yritä. 

2. Norjan Alko on nimeltään Vinmonopolet. Siis ihan oikeasti on. 

3. Apteekit puolestaan kulkevat usein nimellä Vitus Apotek. Tästä johtuen mietin aina itsekseni, että missä vitussa se apteekki on ja myhäilen perään tyytyväisenä, koska kerroin juuri hauskan jutun itselleni. 

4. Täällä kaikki hiihtävät. Mieluiten aina ja vastatuuleen. 

5. Norjalaiset auttavat mielellään kysyttäessä, mutta näitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta he välittävät jopa suomalaisia paremmin omista asioistaan. 

6. Sprit tarkoittaa viinaa, eikä Spritea kuten aluksi luulin. 

Noin, siinä teille todella korkeilla kriteereillä valitut faktat Norjasta ja norjalaisista. Nyt aion käpertyä lempparivilttini kanssa sohvan nurkkaan katsomaan jälleen uutta dokumenttia. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne missä ikinä olettekaan! Iso sydän.

-Julia