Onko pakko jaksaa?

Pää lyö tyhjää ja asiat ei etene oikein mihinkään suuntaan. Väsyttää ja tunteet pomppii tunnista toiseen ilosta suruun, masennuksesta suuttumukseen. Aamulla tekisi mieli jäädä sängyn pohjalle makaamaan. Sellainen fiilis mulla on ollut nyt pari kuukautta. Samaistutko?

Mulle syksy ja sen tuoma pimeys on ollut aina vaikeaa aikaa pysyä pirteänä ja energisenä, mutta tänä syksynä korona on tuonut peliin oman lisämausteensa. Syksyn alussa oli vielä kohtalaisen hyvä fiilis ja katse oli suunnattu kohti kandia ja muita uusia juttuja, jotka tänä syksynä piti alkaa. Aika pian kuitenkin huomasin, ettei oma jaksaminen ollut ihan sitä luokkaa, mitä se yleensä on. Oon luonteeltani tosi energinen ja menevä tyyppi, mutta viime aikoina on ollut vaan sellainen veto pois -fiilis koko ajan. 

Lokakuun alussa tein päätöksen ja jätin kandin kokonaan tältä syksyltä. Se oli itselle aika raskas päätös varsinkin, kun kaikki opiskelukaverit tekee kandia tälläkin hetkellä. Kamppailin tosi pitkään sen ajatuksen kanssa, että oon ihan luuseri jos nyt luovutan. Kandin jättäminen pois oli kuitenkin henkisesti mulle tosi helpottava päätös, ja heti sen jälkeen oli vähän helpompi hengittää. Lisäksi nyt marraskuun alussa droppasin vielä yhden kurssin. Syksyn jälkeen noppia pitäisi tulla 25, mutta eipä niillä opintopisteiden määrällä loppujen lopuksi ole edes niin suurta merkitystä. Mennään oma henkinen jaksaminen edellä. 

Meidän alalla itsenäistä opiskelua on todella paljon ja se on tuottanut mulle aina päänvaivaa, koska itselle omatoiminen opiskelu on kaikkea muuta kuin mieleistä. Korona ja etäopetus on ainakin omalta osaltani tuntunut entistäkin raskaammalta ja tuntuu, että työmäärä on melkein kaksinkertaistunut. Mulle opiskeluympäristöllä on lisäksi ihan valtava merkitys, ja tänä syksynä olen siivonnut ja laittanut ruokaa enemmän kuin koskaan. Lähinnä siis siksi, että opiskeluun keskittyminen kotona on sula mahdottomuus näin levottomalle ihmiselle. Toki ollaan kavereiden kanssa käyty kirjastolla ja kahviloissa, mutta sekään ei korvaa sitä kaivattua lähiopetusta. Toivotaan, että tää tilanne pikkuhiljaa alkaisi helpottamaan ja päästäisiin kaikki takaisin koulunpenkille. 

Jatkuva stressaaminen on saanut myös uniongelmat palaamaan mun arkeen, ja nukun hyvinä öinä seitsemän tunnin yöunet. Tällä hetkellä kulutan kaiken energian treenaamiseen, ja treenejä tulee välillä kahdeksankin yhteen viikkoon. Stressi saa myös mun ruokahalun katoamaan melkein olemattomiin. Voitte siis kuvitella, kun nämä kaikki yhdistää, niin olo ei ole hirveän reipas ja levännyt. Kroppa on koko ajan jumissa, ja palautumista ei pääse missään vaiheessa kunnolla tapahtumaan. Toivon, että kurssien pois jättäminen vähän auttaisi stressiin ja sitä kautta myös muihin ongelmiin. 

Tää postaus on yhtä sekava kuin mun olotila tällä hetkellä, mutta lähinnä mulla oli tarve purkaa vähän paineita, ja tulla myös helpottamaan teidän oloa, joilla on samanlaisia fiiliksiä tästä syksystä. Ikinä EI ole pakko jaksaa. Kuka muka pakottaa? Tehdään sen verran, kun jaksetaan ja muistetaan kuunnella omaa kroppaa ja mieltä. Kyllä tästäkin syksystä selvitään yhdessä!

-Vilma

                                                                                        Kuva: Iida Sarja