Syysmasennus ja järjetön stressi – Mitä meille kuuluu?

On kulunut aivan liian pitkä aika siitä, kun ollaan viimeksi kirjoiteltu tänne blogin puolelle. Voisimme keksiä tuhatkin tekosyytä, miksi näin on, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi elämä on heitellyt vähän joka suuntaan viimeisen vuoden aikana. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja elämä on käynyt välillä myös vähän liiankin raskaaksi. Tässä "back in business" -postauksessa kertaamme nopeasti kuulumiset ja annamme muutaman sneak peekin tulevista postauksista. Ajattelimme, että tämmöisellä nopeasti luettavalla höpöttelypostauksella olisi ihan hyvä aloittaa jälleen elämä täällä blogin puolella. 

Aloitetaan Vilman kuulumisilla:

Kevät meni oikeastaan aika lailla kandin kirjoittelussa, kun kaikki normaali elämä oli koronan takia tauolla. Kandi valmistui ilman sen suurempia hermoromahduksia parissa kuukaudessa, mikä edelleen jaksaa ihmetyttää itseäni. Ehkä se johtui valitsemastani aiheesta, koska kuka nyt ei haluaisi kirjoittaa eroottisista novelleista ja seksipositiivisuudesta! Toinen syy helpottuneeseen arkeen oli ehkä se, että pääsin vihdoin terapiaan. Viisi vuotta siihen prosessiin meni, mutta se oli todellakin sen arvoista. Oon huomannut, että viikottaiset terapiakäynnit ovat auttaneet mua ihan älyttömästi käsittelemään isojakin asioita, ja sanomaan ääneen omia fiiliksiä. Tää on myös ensimmäinen kerta, kun mainitsen terapiasta täällä somen puolella, ja pakko myöntää, että se herättää mussa vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Päällimmäisenä fiiliksenä on kuitenkin onneksi helpotuksen tunne.

Jossain vaiheessa kevättä löysin uuden ystävän meidän alakerrasta, ja vappuna tilanne sitten vähän eskaloitui, ja kaverisuhteesta tulikin jotain vähän suurempaa. Kaikki tapahtui aika yllättäen (ainakin omasta mielestäni), ja edelleen ihmettelen, kuinka ollaan molemmat Julian kanssa löydetty itsemme yhtäkkiä parisuhteesta. Alakerran naapuri on kuitenkin tuonut niin paljon iloa elämääni, että siitä on ainakin yritettävä pitää kiinni. 

Kesä meni mun osalta oikeastaan lähinnä töissä, mutta maalarin työ oli onneksi tosi mukavaa ja kesätyönä ehdottomasti paras mahdollinen! Sai olla paljon ulkona ja ravintolatyöhön verrattuna kaikki työ tuntuu lähes unelmalta. Toki ehdin kesällä tehdä muutakin kuin töitä. Oltiin Julian kanssa yhdessä Qstockissa, ja koettiin muun muassa se, ettei aina edes välttämättä pääse porteista sisään jos sattuu olemaan liian humalassa (anteeksi Julia). Käytiin myös alakerran naapurin kanssa road tripilla Itä-Suomessa ja seikkailtiin muun muassa Koloveden kansallispuistossa meloen ja telttaillen (iso suositus)! 

Syksyn aloitus on ollut mulle tosi raskas, ja (syys)masennus tuntuu painavan päälle yhtä lujaa vauhtia kuin dediksetkin. Mulle pimenevät illat ovat aina olleet sen merkki, että nyt on aika kääriytyä viltteihin, laittaa villasukat jalkaan ja nukkua mahdollisimman paljon. Lisäksi koulu tuottaa jonkin verran stressiä ja gradun tekeminen olisi pitänyt jo aloittaa. Opinnot on kuitenkin onneksi päällisin puolin tällä hetkellä tosi mukavia, kun vaan jaksaisi niitä tehdäkin välillä. Onneksi sain viettää syysloman Kreikassa ja latailla vähän akkuja loppuvuotta varten. Teki todellakin hyvää kropalle ja mielelle!

Suurin oppi tältä syksyltä on se, että vaikka asiat tuntuisivat menevän kuinka huonosti tahansa, on ympärillä kuitenkin aina ne ihmiset, jotka susta välittää ihan aidosti. Oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Välillä sen unohtaa, kuinka paljon pitäisi kiittää niitä läheisiä, jotka jaksaa mua myös niinä huonoina aikoina. Niin kuin Adelekin (yaass uusi albumi!!) postasi Instagramiin: "And then that friend who no matter what, checked in on me even though I'd stopped checking in with them because I'd become so consumed by my own grief." 

Julian kuulumisia:

Ihan ensimmäiseksi: tuntuupa ihanalta palata takaisin blogin ääreen! 

Jos totta puhutaan, niin kulunut vuosi oli mulle kaikessa ihanuudessaan myös älyttömän raskas. Se toi mukanaan paljon uutta -uusia ihmisiä, uuden maan, uudet opiskelut ja uuden kielen. Tunsin ensimmäistä kertaa koko pienen elämäni aikana itseni ajoittain yksinäiseksi ja koin FOMOa seuratessani muiden jatkavan elämäänsä Suomessa. Tämä aiheutti vahvan kahden kodin dilemman, sillä ollessani täällä Norjassa kaipasin Suomeen ja toisinpäin. Kävi harvinaisen selväksi, että oman unelmansa eläminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi jatkuvasti täydellistä, eheei. Se tarkoittaa sitä, että niistä epäkohdistakin huolimatta tietää valinneensa oikein. Oon just siellä missä mun kuuluukin olla. 

Kevät toi mukanaan mielenterveyden romahtamisen. Koin pitkästä aikaa niin vaikean masennusjakson, että kyseenalaistin oman pärjäämiseni. Tästä syystä päätinkin palata muutaman kuukauden tauon jälkeen terapiaan (ja onneksi niin). Pandemia aiheutti omat ongelmansa kahden maan väliseen kaukosuhteeseen, sillä rajoituksista johtuen emme päässeet näkemään toisiamme yli puoleen vuoteen. Jouduimme arvioimaan tilanteen uusiksi ja miettimään molemmat omilla tahoillamme haluammeko jatkaa vaikeuksista huolimatta vielä yhdessä. Päätös suhteeseen jäämisestä muotoutui kevään kuluessa yhä selkeämmäksi ja kaiken sen ikävöinnin ja riitelyn jälkeenkin olemme molemmat vielä tässä, entistä onnellisempina. 

Pitkän kevään jälkeen pakkasin taas elämäni väliaikaisesti matkalaukkuun, otin koiran kainaloon ja suuntasin takaisin Suomeen. Suomessa odotti tällä kertaa läheisten lisäksi myös unelmien kesätyöpaikka sairaalan päivystyksessä. Tein koko kesän kahta työtä ja sen lisäksi yritin parhaani mukaan myös opiskella elokuun alussa odottaneeseen koko lukuvuoden opinnot kattavaan tenttiin. Sanomattakin siis selvää, että aikaa kaikelle muulle jäi todella minimaalisesti ja näin jälkeen päin se harmittaa. Onnistuin myös ajamaan itseni burnouttiin sillä järjettömällä tahdilla, jota ylläpidin koko kesän. Syksyllä Norjaan palatessani olin entistä väsyneempi ja ajatus "rentouttavasta lomasta" oli jäänyt vain ajatuksen tasolle. 

Vaikka kesäni olikin kaikkea muuta kuin rentouttavaa lomailua, niin mahtui siihen myös paljon merkityksellisiä kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa, uudesta innostumista sekä vedet silmissä nauramista. Jos vain pystyisin, niin olisin halunnut pysäyttää ajan niihin kesäiltoihin, kun järven pinta oli peilityyni, sanoja ei tarvittu ja syksy oli vielä tuntematon käsite jossain tulevaisuudessa. Sain taas lähtiessäni kokea sen, kuinka käsittämättömän kiitollinen ja onnellinen saan olla kaikista niistä ihmisistä, joiden takia lähteminen on kerta toisensa jälkeen aivan yhtä vaikeaa. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani kaipaan erityisesti Sukuvikojen toista sankaria, jonka luokse palaan vasta joulukuun puolella. 

Syksy täällä Jäämeren rannalla on alkanut valtavalla työmäärällä ja stressillä, joita on tasapainottanut niin sanotun paremman puoliskon kuuden viikon mittainen vierailu. Onnea on toisen läsnäolo muistuttamassa siitä, että elämään kuuluu mahtua paljon muutakin kuin tavoitteet ja aikataulut. Loppusyksy ennen jouluksi kotiin palaamista on täynnä erinäisiä projekteja, suuren tietomäärän sisäistämistä ja onneksi myös vapaa-ajan tapahtumia. Odotan erityisesti vuosikurssin kesken järjestettäviä tapahtumia, sillä ne jäivät melko olemattomiksi viime vuonna pandemian sanellessa säännöt. Meille on varattu koko tammikuu kandin kirjoittamista varten, joten saan tällä kertaa viipyä Suomessa hieman pidempään. Luvassa on myös ensimmäinen ulkomaanmatka pitkiin aikoihin ja sekavia tunteita herättävät 25-vuotisjuhlat. Niistä lisää myöhemmin! 

Jos tämän poukkoilevan tekstin vielä tähän loppuun jotenkin tiivistäisi, niin haluaisin muistuttaa, että some on täynnä kohokohtia, hymyileviä kasvoja ja elokuvamaisemia. Se on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä, mitä oikea elämä pitää sisällään. Älkää unohtako sitä. 

Ja koska luvattiin pieni sneak peek, niin tässä se tulee. Luvassa on täydennystä johonkin vanhaan, ehkäpä kirjeiden muodossa. Lisäksi aiotaan räntätä seksuaalikasvatuksesta ja kirjoitella ehkä jotakin uutta myös meidän kaikkien aikojen suosikkiaiheesta, eli seksistä. Joulu on myös meidän molempien lemppariaikaa, ja se kestää monta kuukautta jos meiltä kysytään. Ehkä siis joulun alla saadaan julkaistua jotakin siihen liittyvää...

-Vilma & Julia