Onnettomista lopuista (ja uusista aluista)

 "... Päätös suhteeseen jäämisestä muotoutui kevään kuluessa yhä selkeämmäksi ja kaiken sen ikävöinnin ja riitelyn jälkeenkin olemme molemmat vielä tässä, entistä onnellisempina" 10.11.2021

Kuinka tragikoomista onkaan, että viimeisin postauksemme käsittelee sinkkuvuosien taakse jäämistä ja nyt kirjoitan teille tätä postausta tietäen kivuliaan hyvin viimeisten kuukausien tapahtumat. Kelataanpa hieman takaisin päin, tarkemmin sanottuna joulukuun alkupuolelle. Saavuin Suomeen sydän täynnä odottaen tulevaa melkein kahden kuukauden mittaista jaksoa rakkaiden ihmisten seurassa. Kulunut syksy oli ollut raskas tasapainotellessani burnoutin ja opiskelujen tahdissa pysymisen välillä, joten normaalia pidempi tauko arkeen kuulosti enemmän kuin tarpeelliselta. Kuten kuitenkin tiedämme jo tässä vaiheessa, niin elämällä on tapana heittää kierrepalloja juuri silloin kun niitä vähiten osaa odottaa. Ihanasti alkanut Oulun loma muuttui yhdessä yössä itkusta turvonneiksi silmiksi ja kävin valehtelematta läpi koko tunneskaalan epäuskosta vihaan ja siitä mutkien kautta takaisin suruun. Päätin parisuhteeni, erosin. 

En aio mennä sen enempää yksityiskohtiin eroon johtaneista syistä, sillä kuten kaikki muutkin erot, niin myös tämä on kahden ihmisen välinen henkilökohtainen ja kipuileva asia. En halua muistella pahalla yhdessä vietettyjä vuosia, mutta samaan aikaan olen saavuttanut myös tietynlaisen rauhan päätökseni suhteen. Tiedän tehneeni sen ainoan oikean valinnan itseni kannalta, ja vain sillä on juuri nyt väliä. Vietin eron jälkeiset päivät Vilman sohvalla koira kainalossa ja ystävien ympäröimänä. Puhuin, kunnes jäljelle jäi vain tyhjä olo sanojen loputtua. Siihen oloon olen kai jäänyt vieläkin, sillä tarpeen vaatiessa olen harmillisen hyvä välttelemään vaikeiden asioiden käsittelyä. 

Vaikka päätös erosta olikin siihen johtaneista syistä johtuen selkeä ja helppo tehdä, niin itse suhteesta lähteminen ei tietenkään ollut millään tasolla helppoa. Vaikka suhde päättyykin, niin tunteita toista ihmistä kohtaan ei saakaan sammutettua on/off-tyyppisellä katkaisijalla niin päättäessään -valitettavasti. Tässä kohtaa pääsemmekin siis eron jälkeiseen aikaan. Miten ihmeessä eroista selvitään? Mikä on se oikea protokolla asioiden käsittelyyn? 

En usko edellä oleviin kysymyksiin löytyvän mitään universaaleja vastauksia, sillä jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja sen myötä myös jokainen ero on erilainen. Itselleni oli tärkeää saada puhua tapahtuneesta läheisteni kanssa. Olenkin selkeästi voittanut useamman kerran ystävälotossa, sillä en jäänyt eron jälkeen hetkeksikään yksin tunteideni tai ajatusteni kanssa. Vuodenvaihteen jälkeen palasin melko pian takaisin Ouluun ja minnekäs muuallekaan kuin Vilman sohvalle. En olisi totta puhuen halunnut olla missään muualla mielummin siinä vaiheessa. Palasin myös pian eron jälkeen takaisin deittailun maailmaan, latasin Tinderin ja aloin svaippailemaan. Mainittakoon vielä erikseen, että tämä on varmasti asia, joka jakaa mielipiteitä. Samaan hengenvetoon todettakoon kuitenkin myös se, että eron jälkeen kukaan ei ole enää vastuussa tai velvollinen suhteen toiselle osapuolelle. 

Itselleni Tinderin lataaminen toi paljon kaivattua harhautusta tapahtuneeseen. Oma arvon tunteeni oli eron jäljiltä onnistuttu melko taidokkaasti rikkomaan jälleen kerran, joten valehtelisin jos väittäisin, etteikö niin sanotusti oman "markkina-arvon" olemassa olon testaaminen olisi tullut tarpeeseen. Aloitin turvallisesti vanhojen tuttujen kanssa uudelleen näkemisestä, mutta melko nopeasti tutustuin myös uusiin ihmisiin. Tuntui hyvältä tulla nähdyksi, olla lähellä ja unohtaa hetkeksi kaikki muu. Mitään laastarisuhdetta en lähtenyt etsimään, enkä etsi sellaista vieläkään. Pidin äärimmäisen tärkeänä sitä, että tein oman tilanteeni selväksi heti alusta saakka ihan jokaisen kohdalla. Kaikista vähiten haluaisin vahingossa satuttaa jotain toista vain siksi, että en ole vielä ehtinyt käsitellä omaa tilannettani kunnolla. 

Nyt takaisin Norjaan palattuani olen tehnyt aktiivisesti töitä sen eteen, että saisin asioita pikkuhiljaa käsiteltyä. Tunnetyö on raskasta ja etenee tuskallisen hitaasti. Jos kuitenkin jotain olen kolmen vuoden terapiassa käymisen ansiosta oppinut, niin käsittelemättä jääneillä asioilla on ikävä tapa löytää myöhemmin takaisin pinnalle, vaikka niitä yrittäisikin parhaansa mukaan pitää jossain ajatusten ulottumattomissa. Mielummin käsittelen asian nyt, kuin annan sen kummitella jossain tulevaisuuden ihmissuhteissa. 

Onnellista loppua ei siis ollutkaan. Kliseisesti onnettomatkin loput tuovat mukanaan uusia alkuja. On kai kuitenkin jokaisen henkilökohtainen valinta millainen uudesta alusta tulee. Itse aion käyttää päättyneen suhteen opit omaan kasvuuni ja suhtautua uuteen alkuun sen ansaitsemalla uteliaisuudella. 

-Julia 

Seikkailut vaihtuvat, Sukuviat pysyvät.