Julia






Aika esitellä itseni, eli olen tosiaan toinen blogin kirjoittajista, serkuksista vanhempi (vuosimallia -97) ja poikkeuksetta se viisaampi yksilö. Halutessani saatan totella nimeä Julia, mutta raivostuttavan usein teen asiat juuri oman pääni mukaan. Luonteeltani olen vaarallisen ylisosiaalinen ja toisinaan minua on kuvailtu myös ilmaisuilla "verbaalisesti hyökkäävä" ja "verkostoitumisen velho". Edellä mainituista seikoista saatoittekin jo päätellä, että pohjalainen jurous ei minuun juurikaan ehtinyt tarttua siitäkään huolimatta, että vietin elämäni ensimmäiset 19 vuotta länsirannikon helmessä. Nykyisin elän unelmaani Pohjois-Norjassa ja reilun neljän vuoden kuluttua minun tulisi olla valmis lääkäri, hullua! 

Blogimaailma tuli omalla kohdallani tutuksi jo teini-iän pyörteissä, mutta sinne se sitten lopulta jäi muiden velvollisuuksien viedessä kirjoittamiseen varatut tunnit. Kirjoittaminen taas on aina ollut osana elämääni ihan siitä asti, kun tarhaikäisenä opettelin itse lukemaan vanhasta aapisesta, jonka äiti toi minulle koulusta. Sanojen maailma vei nopeasti mukanaan ja lukemisesta tuli lapsuusminäni rakkain harrastus.

Kaipuu kirjoittamiseen ja ajatusten jakamiseen on ollut kova. Ajatus uuden blogin perustamisesta oli pyörinyt jo pidempään päässäni, ja tämän serkkusymbioosin ansiosta saitte yhden mahtavan kirjoittajan sijasta kaksi! Tyypilliset lifestyle-blogit eivät oikein ole se minun juttuni. Kirjoittajana olen enemmänkin filosofisen pohtivaa tyyppiä, mutta tarvittaessa kirjoitan myös karut faktat, joita kaikki lukijat eivät aina haluaisikaan kuulla. 

Sydäntä lähellä minulla on erityisesti mielenterveys ja tabujen rikkominen. Niiden lisäksi rakastan huomattavan paljon maailman iloisinta rescue-koiraani Joyta sekä hitaita aamuja vähintään kahdella kupilla kahvia. Hitaiden aamujen jälkeen loppupäiväni ovat usein kunnon pyöritystä, sillä olen maailman huonoin sanomaan ei yhtään millekään mahdollisuuksille, joita eteeni tarjotaan. Rakastan innostua asioista ja saada ne myös tapahtumaan!

Mikäli tämä muutaman kappaleen esittely ei vielä onnistunut pelottamaan sinua pois ja haluat tietää enemmän siitä, mitä tämän naisen päässä liikkuu, niin jää ihmeessä seurailemaan blogia tai ota yhteyttä alta löytyvien kanavien kautta!

instagram: @juliariihiluoma
sähköposti: julia.riihiluoma@gmail.com

Kommentit

Suositut tekstit