Verinen Paroni
12 kertaa vuodessa, kerran kuussa ja meidän tapauksessa seitsemän helvetillisen päivän ajan saadaan kylään meidän kaikkien naisten lempparivieras, verinen paroni. Tämä menkkamonsuunikausi on täynnä ailahtelevia mielialoja ja toinen toistaan erikoisempia mielitekoja. Eikä tässä vielä kaikki, sillä jotta elämä ei kävisi turhan hohdokkaaksi, niin paroni päättää vielä aikansa kuluksi repiä sisuskalut sielua myöten pihalle tuosta oi niin käytännöllisestä reiästämme.
Monsuunikausia edeltää tietenkin aina kuivakausi, jolloin sadetta odotellaan kuin kaikkien rakastamassa Toton suosikkibiisissä.
Valitettavasti tämä odottelu ei ole aivan samaa luokkaa joulun odottelun kanssa. Jos huonosti käy, niin odottelun päätteeksi saadaan se elämän suurin lahja. Tai kirous. Hyvin käydessä haltijakummien sijaan kylään astelee edellä mainittu paroni ja sen tuomat suuret ilot. Odottelun aikana saamme kärsiä myös munasolujen formulalähtöjen aiheuttamista ikävistä tuntemuksista, jotka muistuttavat omalla viiltävällä tavallaan tästä naisena olon ihanuudesta. Ja miehet, laskitte kyllä aivan oikein. On siis erittäin suuri mahdollisuus, että naisenne kärsii, siis kärsii kaksi kertaa kuussa vain, koska ette ole onnistuneet synnytystalkoissa.
Tämä tekee yhteensä 24 kertaa vuodessa. Laskekaahan siihen lisäksi myös kaikki ne kerrat, kun ette osaa lukea puolisonne ajatuksia tai unohdatte vessanpöntön kannen ylös.
Ennen monsuunikauden alkua kylään saapuu vielä toinen kauhulla odotettu vieras. PMS, eli paska mieli saatana. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että toissapäivänä tiputettu lusikka ja sen ylös nostaminen saivat kyyneleet silmiini. Elämä oli kamalaa. Kaikki oli pilalla. Helvetti on irti siinä vaiheessa, kun nään surullisen videon Venäjän katukoirista. Siinä saa koko ihmiskunta kuulla kunniansa. Seuraavassa hetkessä naurankin jo yläkerran naapurin laulusooloille, kunnes ärsyynnyn ja viskaan kattoa ensimmäiseksi käteen osuvalla esineellä. Tunnemyrskyn lopussa päätän aloittaa kaiken taas alusta. Tätä jatkuu kunnes jonain kauniina aamuna herään huonoon oloon, heittelevään verenpaineeseen ja sisuskalujen massamurhaan.
Ja voi kuulkaas, ehkä eniten maailmassa vituttaa puhua naisille, jotka eivät ole koskaan kokeneet verisen paronin puukoniskuja alavatsassaan, kun itse tuntee jopa sen, kummasta munasarjasta sitä tällä kertaa tulvii. Joillain taas voi tuntua kipua, mutta sekin kestää maksimissaan sen kolme päivää. Miksi meidät kaksi on sitten kirottu kestämään verta, jäätäviä selkäkipuja ja pahaa oloa peräti seitsemän päivää putkeen?! Omalla kohdallani kivut eivät edes ole pahat vaan sietämättömät. Esimerkiksi tänään heräsin aamulla niin kovaan vatsakipuun, että vessanpönttöä kutsui huutoyrjö. Tämän seurauksena pyörryin lattialle ja lopulta soitin itselleni ambulanssin, kun ensin yritin väkisin juoda vettä, että olo helpottaisi. Ei helpottanut. Ja kun näin pahoja kipuja on kestänyt joka kuukausi jo seitsemän pitkää vuotta, alkaa olla huumori hiukan vähissä... Onneksi asiat voisivat olla aina paljon huonomminkin.
Monsuunikausia edeltää tietenkin aina kuivakausi, jolloin sadetta odotellaan kuin kaikkien rakastamassa Toton suosikkibiisissä.
*Kuivakausi ainakin sanan joissain merkityksissä, toisilla hieman kuivempi hehe*
Valitettavasti tämä odottelu ei ole aivan samaa luokkaa joulun odottelun kanssa. Jos huonosti käy, niin odottelun päätteeksi saadaan se elämän suurin lahja. Tai kirous. Hyvin käydessä haltijakummien sijaan kylään astelee edellä mainittu paroni ja sen tuomat suuret ilot. Odottelun aikana saamme kärsiä myös munasolujen formulalähtöjen aiheuttamista ikävistä tuntemuksista, jotka muistuttavat omalla viiltävällä tavallaan tästä naisena olon ihanuudesta. Ja miehet, laskitte kyllä aivan oikein. On siis erittäin suuri mahdollisuus, että naisenne kärsii, siis kärsii kaksi kertaa kuussa vain, koska ette ole onnistuneet synnytystalkoissa.
*Tai koska olette onnistuneet turvaseksissä! Mahtavaa.*
Tämä tekee yhteensä 24 kertaa vuodessa. Laskekaahan siihen lisäksi myös kaikki ne kerrat, kun ette osaa lukea puolisonne ajatuksia tai unohdatte vessanpöntön kannen ylös.
Ennen monsuunikauden alkua kylään saapuu vielä toinen kauhulla odotettu vieras. PMS, eli paska mieli saatana. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että toissapäivänä tiputettu lusikka ja sen ylös nostaminen saivat kyyneleet silmiini. Elämä oli kamalaa. Kaikki oli pilalla. Helvetti on irti siinä vaiheessa, kun nään surullisen videon Venäjän katukoirista. Siinä saa koko ihmiskunta kuulla kunniansa. Seuraavassa hetkessä naurankin jo yläkerran naapurin laulusooloille, kunnes ärsyynnyn ja viskaan kattoa ensimmäiseksi käteen osuvalla esineellä. Tunnemyrskyn lopussa päätän aloittaa kaiken taas alusta. Tätä jatkuu kunnes jonain kauniina aamuna herään huonoon oloon, heittelevään verenpaineeseen ja sisuskalujen massamurhaan.
Ja voi kuulkaas, ehkä eniten maailmassa vituttaa puhua naisille, jotka eivät ole koskaan kokeneet verisen paronin puukoniskuja alavatsassaan, kun itse tuntee jopa sen, kummasta munasarjasta sitä tällä kertaa tulvii. Joillain taas voi tuntua kipua, mutta sekin kestää maksimissaan sen kolme päivää. Miksi meidät kaksi on sitten kirottu kestämään verta, jäätäviä selkäkipuja ja pahaa oloa peräti seitsemän päivää putkeen?! Omalla kohdallani kivut eivät edes ole pahat vaan sietämättömät. Esimerkiksi tänään heräsin aamulla niin kovaan vatsakipuun, että vessanpönttöä kutsui huutoyrjö. Tämän seurauksena pyörryin lattialle ja lopulta soitin itselleni ambulanssin, kun ensin yritin väkisin juoda vettä, että olo helpottaisi. Ei helpottanut. Ja kun näin pahoja kipuja on kestänyt joka kuukausi jo seitsemän pitkää vuotta, alkaa olla huumori hiukan vähissä... Onneksi asiat voisivat olla aina paljon huonomminkin.
*Hmm, no ainakin raskaustesti oli negatiivinen.* -lääkäri
Mistä tämä vihaa huokuva teksti sitten yhtäkkiä syntyi? Symbioosiserkkuina koemme nämä tuskalliset päivät synkronoidusti tälläkin nimenomaisella hetkellä. Tervetuloa siis kerhoon.
-Julia, Vilma ja Verinen Paroni
Kommentit
Lähetä kommentti