Peilikuvana media
Miksi minä en näytä tuolta? Miksei minulla ole boheemia yksiötä, jossa värisävyt vaihtelevat vuodenajan tai mielialan mukaan? Elämässäni on varmasti jotakin vikaa, kun maanantai ei ala lausahduksella "Be happy, it´s Monday". Pikemminkin haluaisin heittää herätyskellon seinään ja jäädä maleksimaan sängyn pohjalle. Pitäisikö tässä ehkä huolestua?
Olen kohdannut näitä ajatuksia teinivuosista saakka ja ihan syystäkin. Sosiaaliseen mediaan eli someen kasvaneena olen nähnyt, kuinka ihmiset elävät unelmaansa päivästä toiseen ilman huolen häivää huomisesta. On minun häpeäni, etten aina muista sitä kiiltokuvaa, jonka lähes jokainen somea käyttävä ihminen haluaa ulospäin näyttää. Niinhän minäkin teen. Ja miksi en tekisi? Kuka nyt haluaisi näyttää muille ihmisille oman haavoittuvuutensa ja heikkoutensa? Katson ihailevasti niitä harvoja ihmisiä, jotka postaavat kuvia vatsamakkaroistaan tai kertovat kuvatekstissä, kuinka elämä on välillä yhtä helvettiä. Haluaisin itsekin olla yhtä rohkea, mutta valitettavasti median raadollisuus saa minut pysymään varpaillani ja esittämään seuraajilleni vain ne elämän hienoimmat kohokohdat. Kun tätä kaikkea tarkemmin ajattelee, toteaa, ettei some tosiaan anna kellekään hyvää itsetuntoa tai mahtavaa elämää. Pikemminkin se tuhoaa, ja saa ihmiset jopa kääntymään toisiaan vastaan. Eikä nyt puhuta edes kaikista niistä vaaroista, joita nykypäivän somekulttuuri tuo mukanaan.
Seuraan mediassa monia fitness-malleja ja some-yrittäjiä, joiden elämä näyttää puhelimen ruudulta pumpulilta ja hattaralta. Samaan aikaan soimaan itseäni siitä, kuinka kaksioni näyttää taas siltä kuin sinne olisi päästetty eläintarhallinen eläimiä sotkemaan vaatteet ympäri lattioita, ja tiskialtaassakin lojuu viikon tiskit sikin sokin. Peilikuvaa itsestään tuskin pystyy katsomaan, ja taas tuli leivottua pellillinen mokkapaloja ja syötyä siitä puolet kerralla. Minua ahdistaa joka päivä oma asenteeni elämän pakonomaiseen täydellisyyteen ja sen tavoitteluun. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu järkyttävän koko maailmaani, ja itsetunto on jokaisen fitness-mallin Instagram-kuvan jälkeen astetta matalammalla. Tämä kaikki saa miettimään, muuttuuko ihmisen persoonakin somen myötä? Olenko minä eri ihminen luonteeltani tai tavoittelenko jotain, mitä en ole? Miksi emme kyseenalaista sosiaalisen median kuvaa taikamaailmasta, missä kaikki on aina niin ruusuista? En uskalla uskoa, että tässä yhteiskunnassa on olemassa yhtäkään somen kanssa kasvanutta ihmistä, joka ei käyttäisi mediaa omana peilikuvanaan ainakin jollakin tasolla. Olen enemmän kuin huolestunut siitä, mihin tämä kaikki meidät lopulta ajaa.
Yksilö on kaikessa merkityksessään nykypäivänä katoava käsite, joka kuvaa yhä harvempaa kadulla kävelevää ihmistä. Ihailen niitä ihmisiä, jotka pukeutuvat persoonallisesti ja rohkeasti siihen omaan juttuun sitoutuen välittämättä muiden mielipiteistä. Valitettavasti olemme yhä enemmän toistemme kopioita, sillä noudatamme samoja trendejä, joita yllätys yllätys, sosiaalinen media lähinnä luo. Jos julkkis laittaisi paidan väärinpäin, ei menisi aikaakaan, kun sadat ihmiset tekisivät samoin. Kuinka siistiä olisi, kun jokainen meistä olisi niin ulkoisesti kuin sisäisestikin yksilö, ilman jatkuvaa pelkoa siitä, erottuuko liikaa massasta.
En kuitenkaan voi olla eri mieltä siitä, että kaikki tämä "sometus" on tuonut myös hyviä asioita keskuuteemme. Esimerkiksi paljon puhuttu Me too -kampanja on yksi hienoimmista asioista, joita olen koskaan nähnyt leviävän niin nopeasti ympäri maapalloa somen voimalla. Näyttelijä Alyssa Milanon alulle pistämä somekampanja rohkaisi naisia tuomaan sosiaalisessa mediassa omat kokemuksensa seksuaalisesta häirinnästä esille hashtagilla metoo. Kampanja sai miljoonat ihmiset huomaamaan, että naisten kokema seksuaalinen häirintä on nykypäivänä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sen faktan esille tuominen on ollut myös itselle tärkeä osa omaa kasvua kohti itsevarmaa nuorta naista.
Me too -kampanjan jälkeen on tullut useita muitakin uusia some-kampanjoita, jotka leviävät nopeasti ja tuovat esille aiheita aina rasismin estämisestä Yhdysvaltain järkyttävään aborttilakiin. On siis myönnettävä, että some tuo tietoisuuteemme uudella tavalla yhteiskuntaa ravistelevia puheenaiheita, jotka ovat tärkeitä meille jokaiselle. Haluan kuitenkin painottaa sitä, kuinka tärkeää on osata poimia ne ajatuksen arvoiset kultakimpaleet ja pyyhkäistä mielestä mieltä myrkyttävät, omanarvontuntoa alentavat median tuulet.
-Vilma Ala-Nikkola
*Tämä postaus on osa portfoliotani ja siksi se on kolumnin muodossa.
Olen kohdannut näitä ajatuksia teinivuosista saakka ja ihan syystäkin. Sosiaaliseen mediaan eli someen kasvaneena olen nähnyt, kuinka ihmiset elävät unelmaansa päivästä toiseen ilman huolen häivää huomisesta. On minun häpeäni, etten aina muista sitä kiiltokuvaa, jonka lähes jokainen somea käyttävä ihminen haluaa ulospäin näyttää. Niinhän minäkin teen. Ja miksi en tekisi? Kuka nyt haluaisi näyttää muille ihmisille oman haavoittuvuutensa ja heikkoutensa? Katson ihailevasti niitä harvoja ihmisiä, jotka postaavat kuvia vatsamakkaroistaan tai kertovat kuvatekstissä, kuinka elämä on välillä yhtä helvettiä. Haluaisin itsekin olla yhtä rohkea, mutta valitettavasti median raadollisuus saa minut pysymään varpaillani ja esittämään seuraajilleni vain ne elämän hienoimmat kohokohdat. Kun tätä kaikkea tarkemmin ajattelee, toteaa, ettei some tosiaan anna kellekään hyvää itsetuntoa tai mahtavaa elämää. Pikemminkin se tuhoaa, ja saa ihmiset jopa kääntymään toisiaan vastaan. Eikä nyt puhuta edes kaikista niistä vaaroista, joita nykypäivän somekulttuuri tuo mukanaan.
Seuraan mediassa monia fitness-malleja ja some-yrittäjiä, joiden elämä näyttää puhelimen ruudulta pumpulilta ja hattaralta. Samaan aikaan soimaan itseäni siitä, kuinka kaksioni näyttää taas siltä kuin sinne olisi päästetty eläintarhallinen eläimiä sotkemaan vaatteet ympäri lattioita, ja tiskialtaassakin lojuu viikon tiskit sikin sokin. Peilikuvaa itsestään tuskin pystyy katsomaan, ja taas tuli leivottua pellillinen mokkapaloja ja syötyä siitä puolet kerralla. Minua ahdistaa joka päivä oma asenteeni elämän pakonomaiseen täydellisyyteen ja sen tavoitteluun. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu järkyttävän koko maailmaani, ja itsetunto on jokaisen fitness-mallin Instagram-kuvan jälkeen astetta matalammalla. Tämä kaikki saa miettimään, muuttuuko ihmisen persoonakin somen myötä? Olenko minä eri ihminen luonteeltani tai tavoittelenko jotain, mitä en ole? Miksi emme kyseenalaista sosiaalisen median kuvaa taikamaailmasta, missä kaikki on aina niin ruusuista? En uskalla uskoa, että tässä yhteiskunnassa on olemassa yhtäkään somen kanssa kasvanutta ihmistä, joka ei käyttäisi mediaa omana peilikuvanaan ainakin jollakin tasolla. Olen enemmän kuin huolestunut siitä, mihin tämä kaikki meidät lopulta ajaa.
Yksilö on kaikessa merkityksessään nykypäivänä katoava käsite, joka kuvaa yhä harvempaa kadulla kävelevää ihmistä. Ihailen niitä ihmisiä, jotka pukeutuvat persoonallisesti ja rohkeasti siihen omaan juttuun sitoutuen välittämättä muiden mielipiteistä. Valitettavasti olemme yhä enemmän toistemme kopioita, sillä noudatamme samoja trendejä, joita yllätys yllätys, sosiaalinen media lähinnä luo. Jos julkkis laittaisi paidan väärinpäin, ei menisi aikaakaan, kun sadat ihmiset tekisivät samoin. Kuinka siistiä olisi, kun jokainen meistä olisi niin ulkoisesti kuin sisäisestikin yksilö, ilman jatkuvaa pelkoa siitä, erottuuko liikaa massasta.
En kuitenkaan voi olla eri mieltä siitä, että kaikki tämä "sometus" on tuonut myös hyviä asioita keskuuteemme. Esimerkiksi paljon puhuttu Me too -kampanja on yksi hienoimmista asioista, joita olen koskaan nähnyt leviävän niin nopeasti ympäri maapalloa somen voimalla. Näyttelijä Alyssa Milanon alulle pistämä somekampanja rohkaisi naisia tuomaan sosiaalisessa mediassa omat kokemuksensa seksuaalisesta häirinnästä esille hashtagilla metoo. Kampanja sai miljoonat ihmiset huomaamaan, että naisten kokema seksuaalinen häirintä on nykypäivänä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sen faktan esille tuominen on ollut myös itselle tärkeä osa omaa kasvua kohti itsevarmaa nuorta naista.
Me too -kampanjan jälkeen on tullut useita muitakin uusia some-kampanjoita, jotka leviävät nopeasti ja tuovat esille aiheita aina rasismin estämisestä Yhdysvaltain järkyttävään aborttilakiin. On siis myönnettävä, että some tuo tietoisuuteemme uudella tavalla yhteiskuntaa ravistelevia puheenaiheita, jotka ovat tärkeitä meille jokaiselle. Haluan kuitenkin painottaa sitä, kuinka tärkeää on osata poimia ne ajatuksen arvoiset kultakimpaleet ja pyyhkäistä mielestä mieltä myrkyttävät, omanarvontuntoa alentavat median tuulet.-Vilma Ala-Nikkola
*Tämä postaus on osa portfoliotani ja siksi se on kolumnin muodossa.
Kommentit
Lähetä kommentti