"Älä tule paha vuosi" – vai tuliko sittenkin?

Vuosi 2020. Olipahan vuoristorataa, ja yhdessä totesimme, että kaiken loskan ja paskan keskeltäkin löysimme niitä onnellisia juttuja tähän vuoteen. Täytyy sanoa, että jos vuosi 2019 tuntui raskaalta niin tää vuosi ylitti kaikki meidän odotukset. Mutta hei, tästäkin vuodesta selvittiin. Ei ehkä ehjin nahoin, mutta ainakin elossa. Vaikka vuoteen 2020 sisältyi paljon surua, ahdistusta ja itkua, saatiin me myös nauraa, löytää onnea ja kasvaa ihmisinä taas pikkuisen. Me taisimme molemmat käydä siellä pohjalla muutamaankiin otteeseen, mutta se ei määrittele meitä ihmisinä. Tärkeämpää on se, että jaksaa kivuta pohjalta takaisin ylös ja jatkaa eteenpäin.

Viime vuoden postausta Älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi lukiessani naurahdin itsekseni. Onhan se koomista, että vuosi 2019 tuntui pahalta, kun ei vielä tiennyt, mitä olisi tulossa. Kuka olisi arvannut, että yhtäkkiä elämme keskellä pandemiaa ja koko maailma on kääntynyt ylösalaisin. Mun on edelleen vaikea välillä käsittää, kuinka niin sanottuun normaaliin ei ole enää paluuta. Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut myös mulle ja Julialle Sukuvikojen kannalta tosi erilainen. Ollaan asuttu puolet tästä vuodesta eri maissa, joka tuntuu edelleen vähän hassulta. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ole tullut fiilistä, että Sukuviat olisi lopun alussa, ehei. Valitettavasti suvusta ei pääse eroon, vaikka joskus haluaisikin, ja niinpä me Sukuviatkin ollaan ikuisesti teidän riesananne. Meidän tarinamme on vasta alussa...

En usko, että vuosi 2020 oli kenellekään helppo vuosi, ja ajattelin ennen tämän postauksen suunnittelua, että ei munkaan unelmista yksikään toteutunut. Huomasin kuitenkin, että yllättävän moni unelma oli huomaamattani jossakin kohtaa vuotta toteutunut. Vaikka päällisin puolin on vaan tosi väsynyt ja ehkä jopa vähän epäonnistunut olo, niin kyllä tähän vuoteen sisältyi silti paljon myös niitä onnellisiakin hetkiä.

Uusi koti löytyi kesäkuun alussa Oulun keskustasta. Etsittiin asuntoa mun kämppiksen kanssa oikeastaan koko kevät, ja kun tämä asunto tuli nettiin, me molemmat tiedettiin, että tässä se nyt on. Meidän yhteinen ystävä kävi katsomassa asuntoa meidän puolesta, koska me olimme kesän Vaasassa. Asunnon ottaminen sokkona ei ehkä ole ihan paras ratkaisu, mutta tässä kohtaa onni oli todellakin meidän puolellamme. 71 neliömetriä rakkautta, ja mun lemppari on ehdottomasti oma sauna. Kämppiselämäkin on ollut varsinkin näin poikkeusoloissa ihan parasta. Tosin kämppiksellä saattaa olla tästä eri mielipide...

Blogin puolella sisältö on käsitellyt mun mielestä ehkä jopa vähän vakavampia juttuja kuin edellisenä vuonna. Oon tosi iloinen siitä, että myös mun rohkeus on täällä vähän kasvanut, ja uskallan mennä jo hieman syvemmälle omiin fiiliksiin. Meidän podcast-prosessi on ehkä vähän venynyt, mutta sitä ei todellakaan ole unohdettu! Uusia juttuja on kuitenkin luvassa.

Unelma äidinkielen opettajan ammatista on edelleen vahvana mun mielessä. Oon ottanut paljon selvää, miten musta tulee opettaja, ja reittejä löytyy useampiakin. Tänä kesänä opiskelin lisäksi 25 opintopisteen verran kasvatustieteitä. Oon tosi ylpeä itsestäni, että jaksoin opiskella myös kesällä ja perusopinnot on nyt kasassa. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, ja oon innoissani siitä, mitä se tuo tullessaan. 

Tänä kesänä ulkomaille lähtö ei sattuneista syistä onnistunut. Meidän piti mun parhaan ystävän kanssa viettää kuukausi Ruotsissa. Asunto oli jo valmiina ja hommat näytti hyvältä, mutta sitten tuli korona ja suunnitelmat meni uusiksi. Pohdin pitkään töihin menemistä, mutta sitten päätin, että nyt on mun vuoro vähän hengittää. Oon enemmän kuin kiitollinen siitä päätöksestä. Mulla oli superhyvä kesä koronasta huolimatta. Kesä oli täynnä rakkautta ja aurinkoa. 

Kirjan kirjoittaminen on yksi mun unelmista, joka kolkuttelee tuolla takaraivossa aina silloin tällöin. Kirjoitin muutamia kertoja kesällä, ja tänä syksynä mä vihdoin löysin sellaisen aiheen, joka mua oikeasti kiinnostaa, ja josta haluaisin jakaa ajatuksia myös muille. Mulla on jo muutamia juttuja mielessä, jotka jonain päivänä vielä löytyvät kirjan kansien välistä. 

Ihan rehellisesti stressitasoissa oon päässyt aivan uusille leveleille. Etäopiskelun lisäksi oon joutunut käsittelemään myös sellaisia fiiliksiä mun henkilökohtaisessa elämässä, jotka on mulle uusia, ja ne on kuormittanut jaksamista tosi paljon. Mutta oon mä oppinut myös vähän kuuntelemaan itseäni, ja syksyllä jätin esimerkiksi kandin kokonaan pois. Nyt keväällä toivon, että kandi tuntuisi jo ajatuksenakin vähän helpommalta. 

Kesän Road Trip -suunnitelmat toteutuivat useampaan otteeseen, vaikka matkat olivatkin vähän lyhyempiä. Käytiin tyttöjen kanssa muun muassa Tampereella ja Kalajärvellä, ja piipahdettiin myös Nivalassa. Iso-Syötteellekin tehtiin päiväreissu, joka sisälsi uimista ja pieniä huskyn pentuja. Kesä oli muutenkin mun mielestä tosi ihana ja stressitön, ja vanhoja kuvia katsellessa huomasin, kuinka paljon sitä tulikaan vietettyä aikaa oikeasti tärkeiden ihmisten kanssa.

Vuosi 2020 oli täysin odottamaton vuosi, ja on hassua ajatella, että olin siitä puolet kotikotona Mustasaaressa. Vietin suurimman osan siitä puolesta vuodesta mun kahden vanhimman ystävän kanssa, ja täytyy sanoa, että oli ihanaa saada viettää niin paljon yhteisiä hetkiä heidän kanssaan. Ollaan kuitenkin lukion jälkeen kaikki asuttu eri kaupungeissa, ja yhdessä oleminen on jäänyt vähäiseksi. Koronalle siis edes jostakin kiitosta. Löysin kesällä myös ihania, uusia ihmissuhteita, ja vietettiin yhdessä muun muassa uusi vuosi Rukalla. Vaikeasta vuodesta huolimatta saan olla superkiitollinen siitä, että olen löytänyt ympärilleni ne oikeasti tärkeät ihmissuhteet. 

Syksyllä 2019 alkanut sairastelu ei ottanut loppuakseen sitten millään. Juoksin lääkäriltä toiselle ja yhä uudelleen apteekkiin uusi resepti kädessäni. Lopulta kuumeilun jatkuttua yli puoli vuotta istuin eräänä iltana kotona selaten epätoivoisesti OmaKantaani kuumemittarin näyttäessä jälleen liian korkeita lukuja vieressäni pöydällä. Kävin läpi vuoden aikana kertyneiden lääkärikäyntien muistiinpanoja ja yritin kuumeisesti (heh) ratkaista omaa tilannettani. Seuraavana päivänä mainitsin omalääkärilleni, että olin itsekseni pohtinut voisiko jatkuva kuumeilu johtua vajaa vuosi sitten tehdystä muutoksesta lääkkeisiini. Kävi ilmi, että omalääkärilläni ei ollut mitään tietoa tehdystä muutoksesta ja vanhaan lääkitykseeni palattuani kuumeilukin loppui kesään mennessä. Taitaa kuitenkin olla sanomattakin selvää, että haave takaisin satulaan palaamisesta sai jäädä odottamaan tulevaisuuden toivottavasti parempia ajankohtia. 

Kirjoittamisen saralta kulunut vuosi ei mennyt ihan yhtä putkeen kuin olin uskaltanut unelmoida. Paljon tuli kuitenkin kirjoitettua ja julkaistua jopa uusilla alustoilla sanomalehtien ja blogin lisäksi! Kesä meni rennosti juttuja kirjoittaessa paikallislehteen ja bloginkin puolelle kertyi sisältöä, vaikkakin jatkossa haluaisin pystyä päivittämään blogia yhä säännöllisemmin menettämättä kuitenkaan inspiraatiota kirjoittamiseen. 

Mä tein sen: musta tulee lääkäri! Haluaisin lisätä tähän perään sata huutomerkkiä kertomaan siitä, kuinka merkittävä tää unelma on ollut mulle jo niin monia vuosia. Haluaisin lisätä ne sata huutomerkkiä muistuttamaan myös siitä, kuinka pitkän ja kivisen tien jouduin kulkemaan päästäkseni tähän pisteeseen. Olkoon tämä siis muistutus siitä, että unelmat on tehty toteutettaviksi ja siitä, että matkalle mukaan mahtuneet hermoromahdukset vain lisäävät sen hetken arvoa, kun vihdoinkin voit todeta päässeesi perille.  

Kitara jäi muuttokuormasta muuttaessani nykyiseen osoitteeseeni. On lohdullista kuitenkin ajatella, että ehkä joskus tulevaisuudessa koittaa vielä päivä, jolloin kitaran soiton opettelu on mun arjen prioriteettilistalla tarpeeksi korkealla, jotta ihan oikeasti saan annettua sille tarvittavan ajan ja kärsivällisyyden. Vuosi 2020 toi aikaa, mutta kärsivällisyyttä ei senkään vertaa. 

Someseuraajani valloittanut Joy-koira on tullut jäädäkseen, sillä tein ehdottomasti koko vuoden parhaimman päätöksen adoptoidessani tämän vanhan herran viettämään eläkepäiviään kanssani. Olen jo moneen otteeseen saanut todeta, että kulunut syksy olisi tehnyt minut hulluksi ilman tämän tassueläimen seuraa. Alunperin Joyn ei ollut tarkoitus jäädä minulle kuin ihan väliaikaseen hoitoon, mutta olin aivan myyty jo ensitapaamisestamme lähtien. Nykyään en osaisi enää edes kuvitella elämääni ilman häntä. 

Rakkaustarinani Norjan kanssa sai kuin saikin jatkoa! Monen stressin täyteisen viikon jälkeen sain vihdoinkin lopullisen tiedon siitä, että minua odottaa unelmieni koulupaikka täällä vuorien ja meren keskellä. Yhä edelleen on vaikeaa uskoa, että muutin keskellä pandemiaa täysin vieraaseen maahan ja aloitin opinnot täysin vieraalla kielellä. Jotenkin kummasti asioista kuitenkin selviää, kun on pakko selvitä! 

Munlainen ihminen löytyi klassisesti juuri silloin, kun sitä vähiten osasi odottaa, eli puoli vuotta ennen muuttoani toiseen maahan. Hienosti Julia, hienosti. Kuitenkin kaikista vuoteen mahtuneista ylä- ja alamäistä huolimatta seistään edelleen molemmat tässä suhteessa ja yhdessä mennään myös vuoteen 2021. 

Työasioissa stressasin myös kuluneena vuonna. Lopulta päädyin ratkaisuun, joka näin jälkeen päin katsottuna oli aivan timanttinen miettien viime vuoden tilannettani. Opiskelin kesän ajan psykologian sivuainettani ja keskityin rahan tekemisen sijasta mielenterveyden ylläpitämiseen. Lehtijuttujen kirjoittaminen toi onneksi myös hieman vastapainoa opiskelulle ja oleilulle, joten kaiken kaikkiaan päätös ottaa käytännössä välivuosi töiden suhteen oli ehdottomasti siihen hetkeen se oikea. 

Huhhuh, tekipä hyvää kirjoittaa kuluneesta vuodesta ja reflektoida sen tapahtumia tästä näkökulmasta. Vilma olikin postauksen alkuun kiteyttänyt jo hyvin meidän molempien ajatuksia vuodesta 2020. Haluaisin tähän loppuun kuitenkin nostaa esille myös somessa vähemmän esillä olleita asioita. Siinä missä maapalloa ravisteli pandemia ja mielenosoitukset, niin myös itse ainakin koen ihmisten löytäneen toisensa aivan uudella tavalla. Suuret ja pienemmätkin vaikeudet pakottivat ihmiset löytämään ne jäljellä olleet yhteisöllisyyden rippeet ja laittamaan ne testiin käytännössä. Lisäksi ihmiset joutuivat melkein pakonkin edessä oikeasti pysähtymään, hiljentämään hetkeksi tahtia. Itse käytin tästä ajasta suuren osan pitkästä aikaa perheeni luona Vaasassa. Nyt ulkomaille muuton jälkeen arvostan niitä hetkiä yhä enemmän. 

Kaikessa kauheudessaan 2020 oli erityinen vuosi. Pakko todeta, että tässä kohtaa en enää edes uskalla toivoa parempaan vuotta, sillä en vahingossakaan halua jinxata mitään. Yksilötasolla koin kuitenkin niiden monien vaikeuksien lisäksi myös isoja onnen hetkiä. Just nyt olen juuri siellä missä mun kuuluukin olla ja tie tänne kulki vuoden 2020 läpi. Toivottavasti tekin siellä ruudun toisella puolella olette hieman kuoppaisesta matkasta huolimatta päätyneet loppujen lopuksi hyvään paikkaan. 

-Vilma & Julia